Pikaopas: Videomainonta YouTubessa

Joni Mussalo

Joni Mussalo
6. huhtikuuta 2022

Pikaopas: Videomainonta YouTubessa

Internetin jokainen kolkka sisältää nykyään videoita ja videomainontaa. Yksikään näistä kanavista ei kuitenkaa tarjoa niin hedelmällistä alustaa videoiden kulutukselle kuin YouTube. 

 

YouTube on luotu puhtaasti videoalustaksi, jolla sen yli 2 miljardia käyttäjää katsovat keskittymistä vaativaa keskipitkää tai pitkää videosisältöä. Siinä missä TikTokista tai Instagramista halutaan löytää jotain nopeaa, helppoa ja kevyttä videosisältöä, hengataan YouTuben kanssa ns. tositarkoituksella. YouTubeen saavutaan viihtymään, mutta myös etsimään tietoa. Tämä on markkinoijalle mahdollisuus, jota muut kanavat eivät pysty samalla tavalla tarjoamaan.

 

Hieman armeliaamman yleisön lisäksi YouTube:lla on tarjota markkinoijalle myös erinomaiset tekniset ominaisuudet. YouTubessa kuva pääsee oikeuksiinsa, äänet kuuluvat aina ja tekstittäminen on muita kanavia vaivattomampaa. 


YouTube on äiti-Googlensa jälkeen maailman toiseksi käytetyin hakukone ja hyvin tietoinen käyttäjiensä katselutottumuksista. Mielenkiintoista on myös, että mainossisältöä voi kohdistaa esim. jonkin tietyn Youtube-kanavan videoihin tai jopa yksittäiseen videoon. Voit lukea eri kohdennusmahdollisuuksista täältä


Kohdennuksen lisäksi YouTube tarjoaa myös hyvät analysointityökalut mainossisältöjen kehittämiseen. Perinteisten näyttökertojen, klikkien ja hintojen lisäksi YouTube tarjoaa dataa esim. siitä missä kohdissa katsojat skippaavat mainoksesi ja tarjoaa näin mahdollisuuden mainonnan pitkäjänteiseen kehittämiseen ja tehostamiseen. Lisää mittareista täältä.


Käydään seuraavaksi läpi millaisia videomainoksia YouTube:ssa voi ajaa ja millaisiksi alusta itse suosittelee näitä mainoksia suunniteltavan.


 

Mainosmuodot YouTubessa

YouTube tarjoaa markkinoijille yhteensä neljää erilaista videomainosformaattia, joista kaksi on suunniteltu bränditunnettuuden lisäämiseen ja kaksi harkinnan tai toiminnan synnyttämiseen. Alla listaus mainosformaateista ja niiden pääominaisuuksista

 

1. Bumper-videomainos

Tee kampanjan alkuun lyhyempi mainos, joka pohjustaa tulevaa viestiä herättäen katsojan mielenkiinnon. Tarjoile ensimmäisen mainoksen nähneille myöhemmin pidempi mainos, jossa selität tarinan loppuun.

  • Mainosta ei voi skipata
  • Pituus 6 sekuntia
  • Käytetään bränditietoisuuden lisäämiseen ja kun halutaan paljon näyttökertoja
  • Näytetään ennen videota tai videon keskellä tai videon jälkeen
  • Laskutus tuhannen näyttökerran mukaan (CPM)

 

 

2. Ohittamaton In-stream -videomainos

  • Mainosta ei voi skipata
  • Maksimipituus 15 sekuntia
  • Näytetään ennen videota, videon keskellä tai videon jälkeen
  • Käytetään yleensä bränditietoisuuden lisäämiseen ja kun ei haluta ottaa riskiä mainoksen skippaamisesta
  • Laskutus tuhannen näyttökerron mukaan (CPM)

 

 

3. Ohitettava In-stream -videomainos

  • Käytetään bränditietoisuuden lisäämiseen tai toiminnan synnyttämiseen (kts. Aktivoiva videokampanja).
  • Näytetään ennen videota, videon keskellä tai videon jälkeen
  • Katsoja näkee ensimmäiset 5 sekuntia, jonka jälkeen voi skipata mainoksen
  • Ei maksimipituutta. YouTube suosittelee, että mainos on 15 - 30 sekuntia pitkä. 
  • Mainonnasta laskutetaan vain jos katsoja katsoo mainosta 30 sekuntia (tai kokonaan, jos mainos on alle 30 sekuntia pitkä), tai jos katsoja klikkaa mainosta.

 

 

4. InFeed -videomainos

  • Käytetään kun katsoja harkitsee tuotetta tai brändiä
  • Näytetään YouTuben hakutulosten yhteydessä, aiheeseen liityvien videoiden vieressä tai YouTube-mobiisivuston etusivulla
  • Videosi pikkukuvaa ja tekstiä tarjotaan kohderyhmälle
  • Maksat vain silloin kun mainostasi klikataan (kts. Aktivoiva videokampanja)

 

Lisäksi 1: Aktivoiva videomainos

Kuten huomasit Skipattavan In-Stream-mainoksen ja In-Feed-mainoksen yhteydessä on mahdollista valita myös toimintaperusteinen hinnoittelu (CPA). Nämä ns. Aktivoivat videokampanjat ovat erinomainen valinta etenkin kun:

  • Kun haluat saada mainoksillasi aikaan toimintaa
  • Käytät kampanjoissasi konversioseurantaa
  • Haluat parantaa mainostesi tehokkuutta
  • Haluat mainostaa myös YouTuben ulkopuolella (Googlen videokumppaneiden sivustot)
  • Mainosaineistosi on vähintään 10 sekuntia pitkä

Lisätietoa aktivoivien videokampanjoiden hyödyntämisestä voit lukea täältä.

 

Lisäksi 2: Videosarja mainoksena

YouTube mahdollistaa mainosten yhdistämisen myös videosarjoiksi, jolloin katsojalle näytetään joukko erilaisia mainoksia tietyssä järjestyksessä. Luodakseen videosarjan täytyy tuottaa ainakin kaksi erilaista videomainosta, jotka sopivat YouTuben yllä esitettyihin mainosformaatteihin, pois lukien In-Feed -videomainos. Voit lukea lisää videosarjoista ja niiden hyödyistä blogistamme.

 

 

Miten YouTube-mainontaa tulisi suunnittella?

 

YouTube on videoiden katseluun perustuva palvelu, joten se soveltuu myös erinomaisesti videomainonnan alustaksi – kunhan mainosaineisto on huolellisesti suunniteltu. Alla YouTuben itsensä tutkimien parhaiden käytäntöjen lista, jota myös itse hyödynnämme työssämme.


ABCD -rakenne varmistaa, että mainoksessasi on kaikki oleellinen


Hyvä mainonta perustuu hyviin ideoihin, mutta myös katsojan kannalta houkuttelevaan ja mainostajan kannalta tulokselliseen rakenteeseen. Seuraamalla YouTuben ABCD-mallia (Attract, Brand, Connect, Direct) varmistat, että mainoksessasi on kaikki olennainen.


Attract


Me kaikki tiedämme voimakkaiden aloitusten merkityksen viestinnässä. Mutta mainonnassa tämä korostuu vielä entisestään. Videoiden aluissa YouTube kehottaa ainakin seuraaviin huomiokoukkuihin:

  • Tuo mainoksesi mielenkiintoisin hetki alkuun
  • Käytä tuttuja ihmisiä
  • Käytä lähikuvia ihmisistä ja tuotteista 

Puukauppaa gif 2


Brand


Vaikka mainoksesi olisi kuinka koukuttava ja viihdyttävä tahansa, on kaikki turhaa, jos brändi ei nouse mainoksen pinnalle.

  • Tuo brändisi esiin ensimmäisen viiden sekunnin aikana, jos tavoittelet bränditietoisuutta
  • Tuo brändisi sisään myöhemmin, jos tavoittelet harkintaa
  • Tuo brändi mukaan luonnollisena osana mainoksen tarinaa
  • Tuo brändi esiin koko audiovisuaalista palettia hyödyntäen
FDS gif

Connect


Kun katsojan mielenkiinto on herätetty ja brändi esitetty, tulee seuraavaksi miettiä kuinka katsoja saadaan katsomaan mainos loppuun saakka, jolloin siitä syntynyt muistijälki syvenee. Tähän YouTube suosittelee seuraavia:

  • Tarinallista viestisi luomaan tunnetta
  • Leikkaa tiheään
  • Käytä erottuvia visuaalisia elementtejä
  • Riko neljäs seinä - puhuttele videolla katsojaa suoraan
  • Sisällytä videoon toimintaa, yllätyksellisyyttä ja juonellisuutta
FDS gif 2

Direct


Viimeisenä mainoksesi tulisi ilmoittaa selkeä CTA, joka kertoo mitä haluat katsojasi tekevän mainoksen loputtua. 

  • Käytä mainoksessa selkeää CTA:ta, oli videosi missä vaiheessa ostoprosessia tahansa

 

Haluaisitko tietää lisää tarinankerronasta digikanavissa? Katso ohjaajamme Henna Seppälän videosarja 🎥

Katso webinaaritallenne: Tarinankerronta digiympäristössä

Saatat pitää myös näistä

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.