Videolle kasvattaa animaatio-osaamistaan – Pauli Setälä mukaan animaatiotiimiin

Jenny Hotti

Jenny Hotti
28. lokakuuta 2020

Videolle kasvattaa animaatio-osaamistaan – Pauli Setälä mukaan animaatiotiimiin
Rekry

Videolle-tiimi vahvistui yhden Motion Graphic Designerin verran elokuussa, kun Pauli Setälä loikkasi remmiin. Visuaalinen tarinankerronta, animaatio, luova suunnittelu – you name it, Pauli got it. Animaatio-osaamisen kasvattamisella Videolle kykenee vastaamaan markkinalla lisääntyneisiin animaatiotarpeisiin yhä ketterämmin.

 

Intohimosta visuaaliseen tarinankerrontaan

 

Paulilla on vahva visuaalinen silmä sekä taito suunnitella ja luoda näyttäviä maailmoja. Piirtäminen ja elokuvat ovat olleet Paulille tärkeitä lapsesta saakka ja intohimo visuaaliseen tarinankerrontaan on aikuisiällä muodostunut ammatiksi. Pauli on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista mediasisällön suunnittelu -linjalta ja työskennellyt animaatioiden parissa Boutiquella ja Brinkillä. 

 

Animaatiokentällä Pauli on erikoistunut 2D-, vector- ja liikegrafiikka-animaatioon, mutta eniten hän on elementissään luovassa suunnittelussa ja kokonaisuuksien hallinnassa aina kuvituksesta liikkeen suunnitteluun. Paulin kuvitustyylille ominaista ovat minimalistinen ote, valojen ja varjojen vuoropuhelu sekä vahvat kontrastit. Kokonaisvaltaisen suunnittelun lisäksi Pauli nauttii motion graphics -työssä yksityiskohtien viilaamisesta – kun saa jonkin liikkeen osumaan juuri kohdalleen, tuottaa se joka kerta ilahduttavan onnistumisen tunteen. Katso Paulin showreel:

 

 

Paulia motivoi ongelmanratkaisu – miten selittää asia kuin asia visuaalisesti sekä mahdollisimman voimakkaasti että selkeästi. Siten, että se jää katsojan mieleen.

“Visuaaliseen tarinankerrontaan ei voi koskaan kyllästyä, sillä aina voi kehittyä paremmaksi.” 

Ideat Paulilla eivät koskaan lopu kesken, mutta hyvän idean määritelmään liittyy vahvasti se, mihin tarpeeseen liikkuvaa kuvaa tehdään.

“En halua tehdä videota tai kuvaa, josta ei ole asiakkaalle aitoa hyötyä. Koen onnistuneeni, kun asiakas on tyytyväinen ja video onnistuu välittämään toivotun viestin tehokkaasti."

 

Miksi Videolle?

 

Pauli on ollut mukana Videolle-tiimissä elokuun alusta saakka, ja hän on jo päässyt toteuttamaan itseään monipuolisesti luovasta suunnittelusta tekniseen animointiin. 

“Tässä työpaikassa pääsee kehittämään itseään monipuolisesti ja hyödyntämään osaamistaan sekä oppimaan jatkuvasti uutta."

Pauli on viihtynyt uudessa tehtävässään ja löytänyt oman paikkansa tiimin jäsenenä.

“Videolle on monipuolinen toimisto ja matalan hierarkian kulttuuri jättää tilaa luovalle vapaudelle ja tekee ilmapiiristä rennon ja avoimen. Täällä tehdään töitä asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja videoita suunnitellaan kohderyhmälähtöisesti. Näistä lähtökohdista suunnitellaan tarina ja tehdään näyttävää jälkeä.”  

 

Aina kameran linssin läpi nähty ei riitä kertomaan koko tarinaa. Silloin Videolle animaatiotiimi astuu kuvaan ja suunnittelee maailmoja, joissa kaikki on mahdollista. Animaatiolla visualisoidaan monimutkaisetkin tarinat ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi – katso esimerkkejä meidän tekemistä animaatiovideoista täältä:

Lue lisää koulutuksesta  ja varaa paikkasi!

Saatat pitää myös näistä

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.