Videolle-nimisen videotoimiston videokäsikirjoittajana saatan olla hieman jäävi sanoessani, että video on ylivoimainen väline tarinankerrontaan. En ole kuitenkaan ainoa videon ilosanomaa julistava, sillä markkinoijat ja suunnittelijat kehuvat videon vaikuttavuutta kilpaa blogiteksteissään. Ja niinpä tämäkin blogiteksti toteaa, että markkinoijan kannattaa kertoa tarinansa videolla. Tästä tekstistä ei kuitenkaan löydy näpsäköitä lukuja siitä, kuinka paljon paremmin printtiin verrattuna video toimii tai montako tuntia päivässä katsomme videoita. Tässä tekstissä sukelletaan liikkuvan kuvan perimmäisiin kysymyksiin, miten ja miksi se meihin vaikuttaa.
Tarinat mukailevat kognitiivista prosessia
Tarinat ovat olleet osa ihmislajin kehittymistä ja selviytymistä. Tarinoiden avulla ihmiset ovat sosiaalistuneet ja niiden avulla on välitetty tietoa esimerkiksi vaaroista (Barrett, Dunbar & Lycett 2002, s. 362). Me myös luontaisesti jäsennämme omaa elämäämme ja ympäröivää maailmaa tarinamuodossa. Me rakennamme asioiden välille syy-seuraussuhteita ja täydennämme puuttuvat palaset, jotta niistä muodostuu koherentti kokonaisuus. Me myös muistamme asiat paremmin tarinamuodossa. Voisi siis sanoa, että tarinamuotoinen informaatio toimii hyvin yhteen kognitiivisten prosessiemme kanssa.
Tarinoiden tietoa välittävä luonne näkyy myös mainoselokuvassa. Varhaiset mainoselokuvat olivat valistuselokuvia, joilla tiedotettiin esimerkiksi hygieniaan liittyvistä teemoista. Liikkuva kuva on erityisen vaikuttava väline tarinankerrontaan ja sen voima huomattiin jo varhain. Erilaiset sensuurisäädökset ja huolet elokuvan vaikutuksista yleiseen moraaliin eri vaiheissa elokuvahistoriaa tukevat tätä ajatusta.
Liikkuva kuva aktivoi aivomme
Video on moniaistillista ja se tarjoaa meille paljon informaatiota lyhyessä ajassa. Näemme kuvan, sen liikkeen, ihmiset, heidän eleensä, ilmeensä ja näiden mahdolliset muutokset. Lisäksi kuulemme kuvattavan paikan taustaäänet, mahdollisen musiikin ja puheen. Valokuva ihmisen kasvoista voi ilmentää suurta tunnetta, mutta videokuva ihmisen kasvoista voi kuvastaa tuon tunteen syntymisen tai kehittymisen joksikin toiseksi. Lisäksi taustalta kuuluva ääni voi kertoa meille, mistä kuvassa olevan henkilön tunne johtuu. Tämä on erityisen oleellista tarinankerronnan kannalta. Videolla voimme näyttää halutessamme tapahtumat kokonaisuudessaan; tunteiden muutokset, tilanteista toisiin liikkumiset, sekä ihmisten välisen kommunikaation pienet ja huomaamattomat nyanssit.
Me havainnoimme liikkuvaa kuvaa samalla tavalla kuin ympäristöämme, kuitenkin ymmärtäen, että kyseessä on fiktiivinen representaatio todellisuudesta (Anderson 1996, 28; Bacon 2000, s. 48.) Tämän ymmärryksen mahdollistaa luontainen alttiutemme leikkiin ja kuvitteluun (Anderson 1996, s. 113-114). Katsoessamme liikkuvaa kuvaa teemme jatkuvasti päätelmiä ja luomme skenaarioita näkemästämme. Suhteutamme näkemäämme aiempiin tietoihimme ja havaintoihimme. (Bacon 2000, s. 47.) Olemme siis katsojina jatkuvasti aktiivisia ja työstämme näkemäämme. Me muun muassa täydennämme näkemäämme tarinaa ja täytämme siinä ilmenneet aukot.
Aktiivinen katsoja arvottaa näkemänsä
Mainoselokuvan tutkimuksessa katsojaa on toisinaan aliarvioitu. Ikään kuin mainonta olisi vain jotakin yksisuuntaista, jotain jota voidaan syöttää katsojalle. Usein unohtuu, että katsoja on kyvykäs ja aktiivinen, hän tekee omat päätelmänsä näkemästään. Näin ollen tarina, jonka haluamme kertoa, saattaa tulla ymmärretyksi tai tulkituksi hieman eri tavalla jokaisen katsojan mielessä. Tekijöinä voimme kuitenkin vaikuttaa paljon siihen, miten viestimme välittyy ja miten se yleisesti ottaen tulkitaan. Tämä vaatii ymmärrystä ihmisten toiminnasta ja erityisesti kohderyhmistä.
Liikkuvan kuvan vaikuttavuudesta kertoo sekin, että katsomme sitä todella paljon. On väitetty, että käytämme liikkuvan kuvan sisältöjen katseluun enemmän aikaa kuin selviytymisemme kannalta kriittiseen ruoan valmistukseen (Williams, Raymond 1975, viitattu lähteessä Williams, Linda 2008, s. 6.) William Evans on jopa esittänyt, että ihmislaji on kehittynyt valitsemaan liikkuvan kuvan sisällöt printin sijaan, koska liikkuva kuva tarjoaa niin kätevän pääsyn ihmiselämän, paikkojen ja muiden tärkeiden ilmiöiden näkemiseen (Evans 2005, s. 200).
Peilisolut tuovat tunteet peliin
Kun puhutaan videoiden vaikuttavuudesta, nousevat tunteet usein keskiöön. Liikkuva kuva onkin toimiva väline tunteiden herättämiseen. Tämäkin selittyy osittain moniaistillisuudella, video välittyy meille niin visuaalisesti kuin auditiivisesti. Oleellinen rooli on myös peilisoluilla. Kun näemme toisen ihmisen esimerkiksi itkevän, saatamme itsekin liikuttua. Peilisolujen avulla jäljittelemme toisen ihmisen kokemaa tunnetta tai hänen tekemiään asioita. Peilisolut ovat avainasemassa empatian ja sympatian heräämisessä myös fiktiivisiä henkilöitä kohtaan.
Liikkuvan kuvan historia on luonnollisesti kiinni kameran keksimisessä. Kameran avulla on ollut mahdollista näyttää ihmisille asioita, joita he eivät pääsisi muutoin näkemään. Kameraan liitettiin varsinkin varhaisen elokuvan aikaan taltioiva merkitys. Ikään kuin kamera vain tallentaisi tapahtumat sellaisinaan. Myöhemmin on toki huomioitu, että aina on joku, joka kameran paikan päättää ja useimmiten myös kontrolloi sitä, mitä sen edessä tapahtuu. Nykyään erilaisten erikoistehosteiden ja 3D-kuvien myötä emme voi olla aina varmoja, onko jokin näkemämme asia kuvattu oikeasti vai tehty kokonaan jälkituotannossa. Kuitenkin liikkuvaan kuvaan ja valokuvaan liittyy edelleen vahva luottamus. Me lähtökohtaisesti luotamme kuvaan ja erityisesti videokuvaan. Nykypäivän teknologiat toki haastavat tätä luottamusta ja katsojilta vaaditaan yhä kriittisempää otetta näkemäänsä.
Videoiden vaikuttavuus on monen asian summa, mutta joka tapauksessa liikkuva kuva on meille hyvin luontainen tapa kertoa ja vastaanottaa tarinoita. Opi lisää tarinankerronnasta digivideoissa alla olevan webinaaritallenteen kautta!
Lähteet:
Anderson, Joseph D. (1996) The Reality of Illusion: An Ecological Approach to Cognitive Film Theory. Carbondale: Southern Illinois University Press.
Bacon, Henry (2000) Audiovisuaalisen kerronnan teoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura.
Barrett, Louise, Dunbar, Robin & Lycett, John (2002) Human evolutionary psychology. New Jersey: Princeton University Press, Basingstoke: Palsgrave Publishers Ltd.
Evans, William (2005) ”Reality Programming: Evolutionary Models of Film and Television Viewership” teoksessa Anderson, Joseph D. & Fisher Anderson, Barbara (toim.) Moving Image Theory: Ecological Considerations. Carbondale: Southern Illinois University Press. S. 200-214.
Williams, Linda 2008. Screening sex. Durham & London: Duke University Press.
