Kaiken takana on tarina - ja rohkea tarina ravisuttaa

Henna Seppälä

Henna Seppälä
19. toukokuuta 2019

Kaiken takana on tarina - ja rohkea tarina ravisuttaa

Maailmamme muodostuu tarinoista. Katselemme, kuuntelemme ja jaamme tarinoita päivittäin. Mikä rooli tarinankerronnalla on mainosvideoiden ja brändifilmien tuotannossa ja suunnittelussa? Ja miten tähän kaikkeen liittyy rohkeus?

 

Olemme kaikki joskus kokeneet sen. Elokuvan, joka on ulkoisesti viimeisen päälle toteutettu, mutta jonka juoni on löyhä kyhäelmä kliseisiä tapahtumia ja henkilöhahmoja. Kirjan, jonka kieli soljuu sulavasti, mutta joka ei lopulta kerrokaan oikein mistään. Mainosvideon, joka esittelee mainostettavan tuotteen perinpohjaisesti, mutta jättää katsojan kylmäksi. Näitä kaikkia esimerkkejä yhdistää yksi tekijä, nimittäin heikko tarinankerronta. Tarina ei kosketa, siihen ei voi samaistua tai se ei vain yksinkertaisesti tarjoa mitään uutta tai kiinnostavaa. Tarinalla on suuri rooli elokuvissa ja romaaneissa, mutta myös toimivassa brändi- tai mainosvideossa se on kaiken alku ja juuri. Lue mistä elementeistä rakennetaan kiinnostava ja samaistuttava tarina.  

 

Miksi rohkeus on tärkeää videoviestinnässä?

Mainosvideon tai brändifilmin tilaajan näkökulmasta tärkein elementti hyvän tarinan toteuttamisessa on rohkeus. Tämän päivän kuluttaja altistuu sadoille mainosviesteille joka päivä, ja videoiden osuus mainossisällöistä kasvaa jatkuvasti. Jotta video erottuisi edukseen, on sen tarjottava jotain uutta ja erilaista, oltava koskettava tai hauska ja luotava katsojalleen arvoa. Brändiltä tämä vaatii rohkeutta ottaa riski. Me tarinankerronnan ammattilaiset keksimme kyllä villejä ideoita, mutta mainos- tai brändivideon tilaajan tehtäväksi jää rohkeus. Rohkeus uskoa uudenlaisiin ideoihin ja viedä brändiä persoonalliseen suuntaan. 

 

Rohkeudessa piilee suunnaton potentiaali. Jos haluaa erottua massasta, ainoa reitti on tehdä jotain eri tavalla. Maailmassa, jossa koko vuoden markkinointibudjetti ei enää uppoa yhteen tv-spottiin, on helpompaa ottaa riskejä ja kokeilla. Voi tehdä esimerkiksi nettisarjan, lyhytelokuvan, musiikkivideon tai dokumentin. Vanhoihin kaavoihin ja tapoihin tehdä mainoselokuvia ja markkinointivideoita ei tarvitse jumiutua. 

 

Lähes kaikki menestyvät videot poikkeavat jollain tapaa massasta. Videoita tehdään nykyään valtava määrä, ja mahtuu mukaan myös iso määrä floppeja - mutta se riski kannattaa ottaa. Rohkealla videolla on mahdollisuus menestyä, vaikka riskinä olisikin epäonnistuminen. Kädenlämpöinen video ei todennäköisesti ole täysi floppi, mutta siitä tuskin tulee myöskään hittiä.

 

Mitä rohkeus tarkoittaa ja miten se liittyy markkinointiin?

Videolle järjesti maaliskuussa 2019 Videomarkkinointi 2020 -tapahtuman, jossa toimittaja ja Venla-voittaja Ina Mikkola nosti tapetille rohkeuden. Katso tapahtuman tallenteesta, mitä Inan mielestä on rohkeus mainonnassa ja miksi riskinotto käsitteenä kaipaa uudelleenajattelua.

 

 

Markkinointiviestinnässä tavanomainen ja kädenlämpöinen ei yksinkertaisesti enää toimi. Rohkea, poikkeuksellinen, puhutteleva ja jopa ärsyttävä sisältö saa aikaan tunnereaktioita ja parhaimmillaan innostaa katsojan myös jakamaan sisältöä muille. On tärkeää muistaa, että kaikkia ei kannata pyrkiä miellyttämään - edes brändi- ja mainosvideoilla. Sisältö, joka pyrkii miellyttämään kaikkia, ei todennäköisesti loppujen lopuksi miellytä ketään.

 

Haluatko oppia kertomaan merkityksellisempiä tarinoita? Lataa opas ja perehdy tarinankerrontaan videoiden maailmassa: 

Opas tarinankerronta

Saatat pitää myös näistä

Opi lisää video­markkinoinnista

Vastaanota videomarkkinoinnin uusimmat tuulet ja ajankohtaiset vinkit suoraan sähköpostiisi.