Pala pelon anatomiaa

Kirjoittanut: Joni Mussalo 8.3.2018 8:15 markkinointi, sisältömarkkinointi, luovuus

Tämä teksti on sinulle, joka janoat ymmärrystä itsesi, työkavereidesi tai alaisiesi pelosta liittyen sisällöntuotantoon.

Kun lukee, katsoo tai kuuntelee sisällöntuotantoa koskevia julkaisuja, yksi toistuva teema on pelko. Oli kyse sitten uransa alussa olevan myyjän Linkedin-päivityksestä tai valtamedioita seuraavat kuukaudet hallitsevasta konseptista, pelko vaanii tekijää ja on valmis jäädyttämään onnistumisen mahdollisuudet kuin Muumien Mörkö konsanaan.

Tämä tekstaus käsittelee pelkoa, koska terminä se on mielestäni liikaa kuten muumilaaksoa piinaava Mörkö; semi-abstrakti ja liian iso käsiteltäväksi kerralla. On vaikea hälventää sisällöntuotantoon liittyvää pelkoa, mikäli ei ymmärrä mistä se johtuu.

Kun suunnittelemme tai tuotamme sisältöä, meiltä odotetaan luovuutta, eli että esitämme jotain mitä ei ole aiemmin tehty ja mikä voidaan tulkita hyödylliseksi. Jos tähän emme pysty, yleisö ghoustaa ja esimiehen excelit huutavat punaista. Sisällöntuotantoon ryhtyessämme, meidän tulisi siis mahdollisimman pitkälle varmistaa, että tavaralle on kysyntää.

Sisällön menestyminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Vaikka digiaika on mahdollistanut sisällön mittaamisen täysin uudenlaisella herkkyydellä, eivät luovasta osaamisestaan tunnettu Disney tai 700 koodarin voimalla sisällönsuosittelualgorytmia kehittävä Netflix, pysty kerran kerrasta kehittämään tuotteita, joista sataisi kiitosta tekijöidensä laariin sekä kriitikoilta että rahoittajilta.

Jos sisällöntuottajan annetaan elää siinä uskossa, että hänen on pakko onnistua jatkuvasti, on pelko mielestäni luonnollista. Mekanismi on vähän sama kuin jos ympäristöni odottaisi minulta oikean ravihevosen veikkaamista päivästä toiseen, vaikka tiedän etteivät edes ne tuulitakkeihin pukeutuneet ja koko elämänsä asiaan perehtyneet R-kioskin kulmapöydissä viihtyvät viiksivallut siihen pysty. Tilanne, jossa ihminen kokee, että mahdollisuus omaan kohtaloon vaikuttamisesta on heitetty rotkoon, on aina pelottava.

Pelkoa lisää entisestään se, jos ihminen rakentaa oman identiteettinsä vahvasti ajatukselle omasta luovuudesta. Gradua tehdessäni törmäsin tutkimukseen, jossa esitettiin mielestäni järkeenkäypä idea, jonka mukaan luovana itseään pitävät ihmiset välttelevät heittäytymistä projekteihin, joista he eivät usko selviävänsä luovasti. Eli kun epäonnistuminen on todiste omaa luovuutta vastaan, saattaa tekijä identiteettiään suojellakseen jättää sitoutumatta tehtävään, jättääkseen mukavan takaportin selittelylle.

Mikäli pelkoa siis haluaa hälventää, pitäisi sisällöntuotantoon liittyvistä riskeistä mielestäni puhua avoimemmin ja projekteihin liittyvää riskiä jakaa yksilöiltä sitä kehittävälle systeemille. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sellaisten keskustelukäytäntöjen luomista, jossa ei uskota ideoihin joiden riskit kiistetään, vaan ideoihin joiden riskit tiedostetaan ja joista keskustellaan. Paras lause jonka urani aikana olen asiakkaan suusta kuullut on: “Nyt tehdään mieluummin jotain sellaista josta voin saada potkut, kuin sellaista joka ei kiiinnosta ketään”.

Identiteettiherkkyyttä taas voi edesauttaa panostamalla organisaatiorakenteisiin jotka tukevat kollektiivista päätöksentekoa yksilöllisen päätöksenteon sijaan. Kun asiat päätetään riittävän asiantuntemuksen omaavien henkilöiden kanssa yhteisöllisesti keskustellen, ei ainakaan luovuuden tavoittelussa epäonnistuminen henkilöidy yksilöön niin vahvasti, eikä täten suurta identiteettikuormaa synny.

Sisällön suunnittelusta lisää tarinankerronnan oppaastamme, jonka pääset lataamaan tästä:

 

opas tarinankerronta 

Joni Mussalo

Joni Mussalo

Pystymetsän pykäämä Reative. Intohimoina suomenkielinen kulttuuri ja mistään-piittaamattomien ukkojen jutut. Roskaruoka-entusiasti.