Blogi

Videomarkkinointi jalkapallon MM-kisoissa - kenen sisällöt nostavat kannua?

Näin MM-kisojen alla puhutaan usein kuningas jalkapallosta, mutta markkinoinnin parissa sisältö on kuningas. Kun kaksi hyvää yhdistetään arvokisoissa, saadaan huikeita mahdollisuuksia brändeille ja brändisisällöille.

Vaikka  Venäjän MM-kisoja ovat varjostaneet erilaiset korruptioepäilyt, ihmisoikeusasiat ja muut potentiaaliset pr-katastrofit, tulee turnaus silti keräämään sekä television että muiden medioiden ääreen enemmän katsojia ja seuraajia kuin mikään muu tapahtuma ikinä, eikä mainostajistakaan ole ollut paria poikkeusta lukuunottamatta pulaa. Myös brändisisältöjä on paukutettu ulos ennätystahtia.

Continued
28.6.2018 8:33KP Wilkman

Toimistostudion perusteet - osa 1

Videoiden rooli markkinointiviestinnässä ja yritysviestinnässä kasvaa vuosi vuodelta ja liikkuva kuva on tärkeä työkalu niin yrityksen ulkoisessa kuin sisäisessäkin viestinnässä. Audiovisuaalinen elämys vakuuttaa monesti aivan eri tavalla ja tasolla kuin vaikkapa pelkkä teksti.

Continued
13.6.2018 9:59Petri Lyytikäinen

Uudistimme brändimme - tervetuloa Videolle 2018!

”Teillä on kiva logo, mutta hölmö nimi.”

Continued
23.5.2018 9:36Tuomas Vuori

Pitkä on uusi lyhyt

Viimeisen parin-kolmen vuoden ajan myös Videolle-blogissa on toitotettu lyhyiden videoiden olevan ylivoimainen formaatti. Mobiilivallankumouksen ja median kulutustottumusten myötä ne ovat vallanneet itselleen tiukan reviirin, mutta kun jotakuinkin kaikki panostavat siihen, että asia tulee ensimmäisen 10 sekunnin aikana selväksi, minkälainen asema pitkillä videoilla sitten on?

Continued
4.5.2018 8:09KP Wilkman

Kauneus on katsojan silmässä - vai onko sittenkään?

Oletko joskus kirjoittanut Googlen kuvahakuun ”Women Body Advertising”? Minä olen, ja se tuntuu samalta kuin yrittäisi etsiä edes yhtä ei-seksististä stock-kuvaa naisesta tekemässä oikeastaan ihan mitä tahansa. Mainonnan tekijät ovat viime aikoina huomanneet, että naisetkin ovat ihmisiä, jotka haluavat nähdä itsensä kuvattavan ihmisinä. Olemme siis vihdoinkin saaneet nauttia mainonnasta, jossa meidät on huomioitu edes hieman paremmin kohderyhmänä. On kuitenkin vielä paljon tehtävää sen eteen, että näkisimme mainonnassa monipuolisemmin erilaisia vartaloita.

Continued
13.4.2018 11:21Henna Seppälä

Älä tuota lumisadetta - hyvän videosisällön seitsemän tunnusmerkkiä

Parhaimmillaan liikkuva kuva viihdyttää, koskettaa, herättää ajatuksia, saa vastaanottajassa aikaan toimintaa ja tuottaa mainioita tuloksia. Toisaalta huonoimmillaan se on kuluerä - epäselvä, tylsänharmaa, kädenlämmin ja/tai hankalasti ymmärrettävä sisällön riekale, joka ei nivoudu yrityksen tavoitteisiin tai sisältöstrategiaan millään lailla.

Continued
22.3.2018 8:15Henri Johansson

Pala pelon anatomiaa

Tämä teksti on sinulle, joka janoat ymmärrystä itsesi, työkavereidesi tai alaisiesi pelosta liittyen sisällöntuotantoon.

Continued
8.3.2018 8:15Joni Mussalo

Tunteisiin vetoavuus saavutti saturaatiopisteen – tilalle aitousviestintää!

Markkinointigenressä trendaavat tällä hetkellä hienolta kuulostavat ja tarkoitusperiltään hyvää tavoittelevat termit kuten purpose-driven marketing, brändiaktivismi ja inklusiivinen markkinointi. Nämä käsitteet kertovat loppukädessä kuitenkin vain siitä, että markkinointi on laskelmoivaa ja hiottua, luotu vastaamaan asiakkaiden odotuksia. Nyt asiakkaat odottavat brändeiltä edellisten lisäksi myös aitoutta. Mitä aitous yritysviestinnässä tarkoittaa?

Continued
22.2.2018 8:25Laura Hakulinen

Nopeammin, kohdennetummin, rohkeammin?

Talviolympialaiset kolkuttelevat jo oven takana. Mediassa tämä tarkoittaa ainaista kohua jääkiekkolähetysten televisionnista, kiihtyvää Twitter-rallia ja notkahdusta kansalaisten työtehossa, kiitos täysin pakollisen curling-ottelun seuraamisen keskellä yötä.

Continued
31.1.2018 9:35KP Wilkman

Mainosvuosi 2018 – enemmän intersektionaalista feminismiä, kiitos!

Kova ja pitkään jatkunut työ kohti naisten ja miesten välistä tasa-arvoa saavutti merkittäviä asioita vuoden 2017 aikana. Feminismi-sanaan törmää kaikkialla vaateketjujen huppareita myöten ja onneksi yhä useammin termin kanssa käsi kädessä kulkee sana ”intersektionaalinen” – ei tosin niissä huppareissa. Aktivisti Tarana Burken kymmenen vuotta sitten aloittama #Metoo-kampanja on vihdoin nostanut seksuaalisen häirinnän yhä suurempien massojen tietoisuuteen; Ranska aikoo alkaa sakottaa seksuaalisesta häirinnästä ja Islanti velvoittaa työnantajat maksamaan miehille ja naisille samaa palkkaa. Lisäksi elokuvissa ja sarjoissa kuulimme yhä useampien naisten tarinoita.

Continued
17.1.2018 10:55Henna Seppälä

Pysy ajan tasalla videomarkkinoinnin trendeistä!

Vuokraa videonero!

Miltä kuulostaisi oma hovivideokuvaaja, joka täyttää yrityksesi kaikki videotarpeet kiinteällä kuukausihinnalla?

Lue myös nämä